Kuvaus
”Stalag Luft III oli saksalaisten ’pakovarma’ vankileiri liittoutuneiden sotavangeille. Tiukat turvatoimet innoittivat vangit kuitenkin mitä mielikuvituksekkaimpiin pakoyrityksiin, ja Stalag Luft III:sta aloitettiin yli sata eri pakotunnelia. Maaliskuun 24. päivänä 1944 kahdensadan liittoutuneiden ilmavoimien upseerin rohkea pakoyritys päättyi 105 metriä pitkän tunnelin paljastumiseen. Kaikkiaan 76 vankia ehti paeta. He vaikeuttivat Saksan sotaponnistuksia, kun kymmenettuhannet miehet etsivät paenneita sotilaita. Suuren pakoretken jälkeen Hitler raivostui silmittömästi, ja hänen määräyksestään Gestapo teloitti 50 karkureista. Suurin osa hengissä selvinneistä palautettiin vankileireihin, mutta muutamat passitettiin Sachsenhausenin keskitysleiriin. Sekään ei pidätellyt pakohaluja, vaan uusien tunnelien kaivuutyöt alkoivat välittömästi. Monet sotavangeista olivat kokeneita pakenijoita ja tietoisia pakoon liittyvistä riskeistä. He olivat kuitenkin lannistumattomia, ja tekivät mitä tahansa näyttääkseen pitkää nenää alistajilleen. Tuskin kukaan uskoi pääsevänsä poliisin ja Gestapon lukemattomien tarkastusasemien läpi Englantiin asti. Muutamat uskaliaimmista kuitenkin onnistuivat.”
Kovakantinen;
Kunto K4 (K5=Uusi, K4=Erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=huono);
Saatavilla 1 kpl;
Painovuosi 2004;
Yli 20 € kokonaistilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Jos ostosten summa on alle 20 €, tilauksesta peritään 5 € postikulut.