Geroch, Robert: Yleinen suhteellisuusteoria A:sta B:hen

8,00  8,00 

1 varastossa

Kuvaus

”Matka pisteestä A pisteeseen B on monimutkaisempi kuin arvata saattaa. Geroch osoittaa, että etäisyyden havainnointi on aina suhteessa paikkaamme avaruudessa. Gerochin kiertomatka A:sta B:hen on läpikotainen johdatus Einsteinin yleiseen suhteellisuusteoriaan. Kirjan alkupuolen luvut käsittelevät kehitystä ja muutoksia, joita ratkaiseva aika-avaruuden käsite kohtaa aristoteelisen ja Galilein näkökulmien puristuksessa kulkiessaan. Lähtien liikkeelle absoluuttisesta ajasta ja avaruudesta Geroch esittelee moderneja ideoita aika-avaruudesta, jossa sekä aika että avaruus ovat suhteellisia käsitteitä. Näin hän näyttää lukijalle, että arkipäiväisillä käsitteillä ei kyetä kuvaamaan sitä fysikaalista todellisuutta, jossa elämme. Gerochin kirja julkaistiin alun perin jo vuonna 1978. Kaksikymmenvuotisen elämänsä aikana se on kerännyt alallaan melkoisen maineen. Robert Gerochin klassikkoteosta pidetään yhtenä parhaista koskaan kirjoitetuista yleistajuisista yleisen suhteellisuusteorian esityksistä.”

Pehmeäkantinen;

Kunto K4 (K5=Uusi, K4=Erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=huono);

Saatavilla 1 kpl;

Painovuosi 2000;

Yli 50 € kokonaistilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Jos ostosten summa on alle 50 €, tilauksesta peritään 5 € postikulut.