Haanpää, Pentti: Kirjeitä kahdesta sodasta

8,00  8,00 

1 varastossa

Tuotetunnus (SKU): 1223 Osastot: ,

Kuvaus

”Pentti Haanpään kirjeet morsiamelleen, sittemmin vaimolleen Aili Haanpäälle. Pentti Haanpää lähti talvisotaan 6.12.1939. Hän kuului JR40:n 6. pataljoonaan ja oli mukana kaikissa yksikkönsä raskaissa taisteluissa. Sodan viime vaiheissa Haanpää haavoittui lievästi. Jatkosodassa Haanpää toimi varastomiehenä ja kirjurina kenttähevossairaalassa, komppanian virallisen sotapäiväkirjan pitäjänä, yksikön kirjaston hoitajana. Marraskuussa 1941 hän mainitsee olevansa korpraali ja heinäkuussa 1942 hänet ylennettiin alikersantiksi. Elokuussa 1943 hän kertoo itsestään tehdyn vartiopäällikön. Näissä tehtävissä Pentti Haanpää palveli koko jatkosodan ajan joutumatta enää varsinaiseen rintamapalvelukseen. Hänet kotiutettiin lokakuussa 1944. Haanpään suhtautuminen sotaan oli maltillista. Kirjeet kertovat ennen muuta sodan arjesta, jokapäiväisistä tapahtumista ja tunnelmista. Ne ovat ajankuvaa, mutta samalla tärkeitä Haanpään henkilökuvaa selventäviä dokumentteja. Sodan loppupuolella Haanpää rettelöi humalassa häätalossa ja tuomittiin 10 vuorokaudeksi yksinkertaiseen arestiin. Putkareissusta kertovat ’putkavihkot’ on liitetty kirjekokoelman loppuun.”

Kovakantinen;

Kunto K3 (K5=Uusi, K4=Erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=huono);

Saatavilla 1 kpl;

Painovuosi 1977;

Yli 50 € kokonaistilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Jos ostosten summa on alle 50 €, tilauksesta peritään 5 € postikulut.