Kuvaus
”Vuosien aurinkoiset varjot -elämäkertateos kertoi Haavikon perhetaustasta aina vuosisadan alusta lähtien sekä hänen vaiheensa syksyyn 1966 saakka, jolloin hänet kutsutaan Otavan kirjalliseksi johtajaksi. Lähes samanaikaisesti tapahtuu maassa poliittinen murros ja Otavassa alkaa suuri kriisi. Se johtaa Haavikon saneeraajan tehtäviin, joista tulee hänen keskeinen toimensa seuraavina vuosina. Runoissa ja aforismeissa hän ottaa kantaa vasemmistoajan vaatimuksiin ja vaatii ajan muodikkailta aatteilta tuotetakuuta siitä, että ne toimivat myös käytännössä. Hän on syystä vihattu jo ennen kuin julkaisee Kansakunnan linja -teoksensa (1977), joka hahmottaa Suomen historian tämän vuosisadan aikana siten, että ulkopolitiikan suunnan ratkaisee aina kunkinhetkinen suurin kauppakumppani, ei mikään sopimus saati aate. Teokset eivät ole tässä kirjassa tärkeintä ainesta, vaan se eletty elämä josta ne kasvavat.”
Kovakantinen;
Kunto K3 (K5=Uusi, K4=Erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=huono);
Saatavilla 1 kpl;
Painovuosi 1995;
Yli 50 € kokonaistilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Jos ostosten summa on alle 50 €, tilauksesta peritään 5 € postikulut.