Kuvaus
”Muistelmien kirja on Péter Nádasin magnum opus, hänen proosataiteensa huipentuma. Teos on rakkauskertomus ja samalla kielellinen ja psykologinen tutkimusretki itäeurooppalaisuuteen ja sen traagisiin vaiheisiin. Nádas kuvaa maailmankansalaisia useissa Euroopan maissa ja kaupungeissa: Berliinissä, Budapestissä, Pohjanmeren rannikolla. Romaanin aikatasoja ovat 1900-luvun alku sekä minäkertojan oma elinaika 1950-luvulta, stalinistisen terrorin ajalta, vuosisadan lopulle. Nádas kuvaa teoksessaan poliittisia ja eroottisia myllerryksiä, Budapestin kansannousua, biseksuaalista ja homoseksuaalista rakkautta ja myös insestistä suhdetta. Lukijalle käy selväksi, millä tavoin Keski-Euroopan historian ulkoiset paineet muovaavat päähenkilön sisäistä maailmaa. Kertojan ja hänen rakastettunsa erottaa lopulta Berliinin muuri, kertomuksen ajankohtana 1970-luvulla vielä ikuiseksi luultu. Romaanin kerronta on äärimmäisen yksityiskohtaista ja intensiivistä. Teksti tuntuu pitävän kohteen hievahtamatta paikallaan ja tunkeutuvan koko ajan syvemmälle ja syvemmälle.”
Kovakantinen, sisältää 2 nidettä;
Kunto K3 (K5=Uusi, K4=Erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=huono);
Saatavilla 1 kpl;
Painovuosi 2006;
Yli 50 € kokonaistilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Jos ostosten summa on alle 50 €, tilauksesta peritään 5 € postikulut.