Kuvaus
”Suomen talvisodan aikana mainittiin Kollaan nimi tiheään päämajan tilannetiedotusten yhteydessä. Kollaa oli syrjäinen rintama, mutta se oli tärkeä sivusta- ja etuvartioasema. Se oli kaukainen korpirintama, mutta se oli Kalevalan laulajien, Shemeikkojen, Vornasien ja Plattosien kotikontua ja karhumaita. Se oli varustamaton, vailla puolustuslaitteita, niin kuin oli koko Suomi. Sen puolustajat olivat aluksi pääasiallisesti karjalaisia, mutta viimeisessä suurtaistelussa kantoi raskaimman taakan ’yleissuomalainen’ rykmentti, harjaantumaton ja sotaa kokematon mutta hengeltään voittamaton. Erkki Palolammen teoksen ensimmäinen painos ilmestyi v. 1940. ’Kollaa kestää’ saavutti heti suuren menestyksen: lyhyessä ajassa siitä otettiin seitsemän painosta. Tekijä ei silloin saanut tilaisuutta kirjansa viimeistelyyn, ei edes oikolukuun. Nyt hän on korjannut ja täydentänyt teoksensa sekä tarkistanut joitakin kohtia Sota-arkiston aineistoon vertaamalla. ’Kollaa kestää’ on kuvaus Suomen talvisodasta – nähtynä etulinjan ampumakuopasta, tulenjohtueen haarakaukoputken takaa ja yksinäisiltä tiedusteluretkiltä aina huolien täyttämään rykmentin komentobunkkeriin ja divisioonankomentajan musertavan vastuullisiin ratkaisuihin saakka.”
Kovakantinen;
Kunto K3 (K5=Uusi, K4=Erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=huono);
Saatavilla 1 kpl;
Painovuosi 1955;
Yli 50 € kokonaistilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Jos ostosten summa on alle 50 €, tilauksesta peritään 5 € postikulut.