Salama, Hannu: Vuosi elämästäni

4,00  4,00 

1 varastossa

Kuvaus

”Neljänkymmenen iässä Salminen lopetti juomisen ja siirtyi kohtuuteen. Hän lähti kodistaan, vaimonsa ja lastensa luota, ja aloitti itsellisen elämän. Hän repi pimeydeltä uuden persoonallisuuden, työsuden, ja ryhtyi hyödyntämään sitä viimeistä kirjainta myöten. Hän kirjoitti näytelmää, romaania, toistakin; ja hän oli valmis ottamaan vastan pakottavan haasteen. Hannu Salaman uusi kirja on poikkeuksellista proosaa nykykirjallisuudessamme; näin avointa ja suorapuheista tekstiä poliittisesta nykyilmastostamme ei ole juurikaan kirjoitettu. Sitä mukaan kun Hannu Salaman rooliminän, kirjailija Salmisen omat elämänkuviot selkiytyvät, sitä haastavampana hän kokee ympäristönsä kaaoksen, niin Suomen kuin koko maailma nykyisen tilan. Salminen lähtee mukaan lehdistössä käynnissä olevaan keskusteluun sosialismista, puhuu päivänpolitiikkaa paneeleissa, ajattelee, erittelee, etsii ratkaisuja. Yhä uusia aiheita hän näkee välttämättömäksi saada keskustelun piiriin: asioita joista ei yleensä puhuta, joihin ei nähdä syytä tai uskalleta kajota: joihin on kielletty kajoamasta. Sekä Suomen kansa että poliitikot on saatu vaikenemaan Suomen asioista, pysyttelemään erossa maailmanpolitiikasta. Hän kirjoittaa kirjeen Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitealle, Neuvostoliiton suurlähettiläs V.S. Stepanoville, Liinan lähetystöön, Kiinan kansantasavallan lähettiläälle. Sitä hän ei ennätä lähettää: Kiina hyökkää Vietnamiin. Kirjailija Salminen on aloittanut hurjan taistelun välinpitämättömyyttä, luopumista, tyhmyyttä ja epärehellisyyttä vastaan – niin kuin hän itse sen kokee: kaiken tuhoutumista vastaan.”

Kovakantinen;

Kunto K5 (K5=Uusi, K4=Erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=huono);

Saatavilla 1 kpl;

Painovuosi 1979;

Yli 50 € kokonaistilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Jos ostosten summa on alle 50 €, tilauksesta peritään 5 € postikulut.