Whitrow, G. J.: Ajan historia

8,00 

1 varastossa

Kuvaus

”Länsimaisessa kulttuurissa kasvaneina hahmotamme menneisyyden ja tulevaisuuden ’luonnollisesti’ gregoriaanisen kalenterin avulla. 24-tuntinen vuorokausi lyö rytmiä jokapäiväiselle elämällemme. Lahjomattomasti kello säätelee syömisen, tapaamiset, nukkumaanmenon, heräämisen… Kansainvälisen kaupan ja liikenteen toimivuuden kannalta on tärkeää, että kellot eri puolilla maailmaa käyvät aikavyöhykkeiden mukaisesti. Tänä päivänä tuntuisi merkilliseltä ja epäkäytännölliseltä, jos naapurikaupunkien välinen aikaero olisi esimerkiksi viisitoista minuuttia. Niin itsestäänselviltä kuin ajanhahmotustapamme saattavatkin tuntua, ne ovat kuitenkin historian saatossa kertyneitä käytäntöjä ja sopimuksia, jotka on sidottu yhteen hyvin erilaisten syiden takia. Professori Whitrow pyörittää ajan ratasta taaksepäin ja kertoo, miten käsitykset ajasta ja sen merkityksestä ovat eri kulttuureissa muuttuneet historian aamunkajosta tähän päivään asti. Samalla selviää, miten ajanmittauksen menetelmät ovat kehittyneet vanhempien kalentereiden kehittelystä moderniin maailmanlaajuiseen ajankulun seuraamiseen. Whitrow pohtii myös sitä, millaisia sosiaalisia ja ideologisia seurauksia erilaisista ajankäsityksistä on ollut, miten ajan käsitteen muuttuminen on vaikuttanut itse historian kulkuun. ’Ajan historia’ on perusteos jokaiselle ajasta kiinnostuneelle.”

Pehmeäkantinen;

Kunto K4 (K5=Uusi, K4=Erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=huono);

Saatavilla 1 kpl;

Painovuosi 1999;

Yli 20 € kokonaistilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Jos ostosten summa on alle 20 €, tilauksesta peritään 5 € postikulut.