Kuvaus
”Neuvostoliiton tunnetuimpiin kirjailijoihin lukeutuva, jo klassikon aseman saavuttanut Alexander Bek – ’Volokolamskin valtatien’ maineikas tekijä – on saanut haltuunsa Neuvostoliiton entisen hallituksen jäsenen muistiinpanot ja päiväkirjat, joiden pohjalta hän on kirjoittanut vaikuttavan dokumenttiromaanin. ’Uskollisuuden mitta’ valottaa ensimmäistä kertaa Kremlin hallituskoneistoa Stalinin aikana neuvostoliittolaisesta näkökulmasta. Kirjan päähenkilö, ministeri Aleksandr Onisimov on tehokas, kuriin tottunut teknokraatti, joka pitää kunnia-asianaan että kaikki sujuu hyvin hänen johtamallaan alalla, terästeollisuudessa. Kun Stalinin kuoleman jälkeen hallintoa järjestetään uudelleen, Stalinille ehdottoman uskollisena tunnettu Onisimov syrjäytetään ja siirretään lähettilääksi erään Skandinavian maan pääkaupunkiin. Vaikka hän uudessakin tehtävässään yrittää luonteensa mukaisesti täyttää tunnollisesti velvollisuutensa, hänen ajatuksensa askartelevat jatkuvasti menneisyydessä. ’Uskollisuuden mitta’ on sekä suuri romaani Stalinin ajasta että herkkä ja dramaattinen kuvaus hallintovirkailijasta ja ihmisestä, erään miehen noususta ja henkisestä murtumisesta aikakauden vaihduttua.”
Kovakantinen;
Kunto K3 (K5=Uusi, K4=Erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=huono);
Saatavilla 1 kpl;
Painovuosi 1973;
Yli 20 € kokonaistilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Jos ostosten summa on alle 20 €, tilauksesta peritään 5 € postikulut.