Kuvaus
”Antiikin maita on käsitelty kirjallisuudessa sadoin tavoin. Mutta tutkielmat yleensä rajoittuvat joko Kreikan tai Rooman alueelle, tai johonkin osaan näiden maiden kulttuurista. Yleisessä tietoisuudessa vanha Kreikka ja Rooma kuitenkin pyrkivät samaistumaan. Se on varsin luonnollista, sillä sijaitsevathan nämä maat lähekkäin, niiden ilmasto ja maaperä ovat samankaltaiset tarjoten pohjan vuorovaikutukselle ja rinnakkaiselle kulttuurikehitykselle. Kummankin maan parhaat ominaisuudet täydensivät toisiaan: Rooman voima ja hyvä järjestelykyky vahvisti Kreikan epävarmaa poliittista toimintaa, kun taas kreikkalaisten notkea älykkyys ja taiteellinen loisto piristi roomalaista jäyhyyttä taiteen ja filosofian aloilla. Siten kehittynyt sopusointu on vaikuttanut erittäin onnellisesti nykyisen kulttuurimme syntymiseen. Tämä viehättävästi ja kansantajuisesti kirjoitettu teos antaa keskitetyn, yhtenäisen kuvan vanhan Kreikan ja Rooman elämästä. Saamme tutustua kreikkalaisten ja roomalaisten politiikkaan, perhe-elämään, vaatetukseen, elinkeinoihin, taiteisiin ja tieteisiin, kouluoloihin, uskontoon. Miellyttävän helppolukuinen teksti sisältää melkein uskomattoman määrän asiatietoja, joista kreikkalaisroomalainen sivistys hahmottuu eteemme yksityiskohtaisena, elävänä kokonaisuutena.”
Pehmeäkantinen;
Kunto K3 (K5=Uusi, K4=Erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=huono);
Saatavilla 1 kpl;
Painovuosi 1963;
Yli 50 € kokonaistilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Jos ostosten summa on alle 50 €, tilauksesta peritään 5 € postikulut.





