Ale!

Fitzgerald, F. Scott: Kultahattu

4,00 

1 varastossa

Kuvaus

”Kultahattu on jazzin ja kieltolain, rajun 20-luvun kuuluisin kirja, ja sen tekijä F. Scott Fitzgerald on tuon ajan itseoikeutettu, tarunomainen apostoli, ”kultaisen huuman ihmelapsi”, jonka tuotanto on kokenut viime vuosina ylösnousemuksensa ja yleismaailmallisen renessanssinsa. Nuoren Hemingwayn ohella Fitzgerald onkin se kirjailija, joka rikkaimmin ja voimakkaimmin on kuvannut 20-luvun kuumeista, kimaltelevaa, mutta henkisesti tyhjää elämää. Kultahattu – The Great Gatsby – Fitzgeraldin mestariteos, on jännittävä ja samalla sattuvan ironinen romaani rahamaailman tanssista kultaisen vasikan ympärillä. Päähenkilö, Jay Gatsby, on yhteiskunnan alimmalta portaalta hämärin keinoin suuriin rahoihin käsiksi päässyt miljoonikko. Hän tapaa kohtalonsa nuoruudenrakastettunsa, nyt onnettomassa avioliitossa elävän Daisyn hahmossa, ja tunne, joka kasvaa heidän välilleen, aiheuttaa lopulta suhteiden pelottavan kärjistymisen New Yorkin liepeille kerääntyneessä ihmisryhmässä. Kultahattu on lajissaan hieno ja viimeistelty kuin filigraanityö, sanonta ja tyylin vivahteikkuus hipovat täydellisyyttä. Romaanin hitaanobjektiivinen kuvaus tuntuu imeneen itseensä kaiken värin, äänen ja tuoksun kuumuuttaan hehkuvasta suurkaupungista.”

Kovakantinen;

Kunto K3 (K5=Uusi, K4=Erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=huono);

Saatavilla 1 kpl;

Painovuosi 1974;

Yli 50 € kokonaistilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Jos ostosten summa on alle 50 €, tilauksesta peritään 5 € postikulut.