Kuvaus
”Nykypolven enemmistölle jääkärien uhkayritys alkaa olla jo historian hämärään vaipunut taru. Tämä teos tarjoaa siitä häviämässä olevaa ensikäden tietoa. Vielä kerran saamme suoran yhteyden Suomen miesten suureen seikkailuun, jonka alullepanon uskomatonta rohkeutta kuvaavat Walter Hornin sanat: ’Eikö ole huvittavaa ajatella, että me poikaviikarit neuvottelimme Saksan valtakunnan Tukholmassa olevien asiamiesten kanssa eivätkä meidän johtavat poliitikkomme!’ Harald Hornborg kuului siihen 190 miestä käsittävään kantajoukkoon, pfadfindereihin, josta muodostettiin myöhemmin saapuneiden alokkaiden suomalainen päällystö. Hänen kirjansa pfadfinder-kurssista ja sen panoksesta 27. Kuninkaallisen preussilaisen jääkäripataljoonan historiaan perustuu suureksi osaksi ennen julkaisemattomiin lähteisiin: kirjeisiin, suullisiin kertomuksiin, päiväkirjoihin, kirjoittajan kokemuksiin ja muistoihin. Tapahtumat on nähty sisältäpäin, arvioitu persoonallisesti, kerrottu kaunistelematta. Siinä vaihtelevat ristiriidat ja veljellinen toveruus, masennus ja tulevaisuudenusko, ikävä ja iloiset kepposet, leirielämän yksitoikkoisuus ja taistelujen jännitys. Henkilökuvista kiinnostaa erityisesti Berliinissä maanpakolaisena asuneen Fritz Wetterhoffin kiistanalainen hahmo. Tässä kirjassa hän saa täyden tunnustuksen epäkiitollisesta välittäjäntehtävästään. Ensimmäisten pfadfinderien saapumisesta nyt jo tarunomaisen maineen saavuttaneelle Lockstedtin leirille tuli kuluneeksi 50 vuotta helmikuun 25. päivänä 1965. Jääkärien juhlavuosi antaa aiheen palauttaa mieleen, kuinka he löysivät tiensä.”
Kovakantinen;
Kunto K3 (K5=Uusi, K4=Erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=huono);
Saatavilla 1 kpl;
Painovuosi 2015;
Yli 50 € kokonaistilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Jos ostosten summa on alle 50 €, tilauksesta peritään 5 € postikulut.