Kuvaus
”Suomen tärkein luonnonvara on metsät. Viimeisten 50 vuoden ajan on tuotettu mahdollisimman paljon puuta teollisuuden käyttöön. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet ristiriitaiset käsitykset puuntuotannon taloudellisesta kannattavuudesta, luonnon monimuotoisuuden vaaliminen, ihmisten hyvinvointi sekä muuttuvan yhteiskunnan arvot ja tavoitteet. Uusi metsäkirja viitoittaa uutta polkua suomalaiseen metsään. Se laajentaa metsäkeskustelua perinteisten metsätieteiden ulkopuolelle – biologiaan, ympäristötaloustieteeseen, kulttuurintutkimukseen ja estetiikkaan. Teemoina ovat kestävä kehitys, metsien käytön historia, metsänkasvatuksen tavoitteet ja keinot, metsien monimuotoisuus, metsän monet merkitykset sekä alueellinen yhteistyö metsätaloudessa. Nykyistä metsätaloutta ja -politiikkaa tarkastellaan kriittisesti mutta samalla keskustelua avaten ja uusia vaihtoehtoja etsien. Kun yhteiskunnan, ympäristön ja talouden toimintaedellytykset muuttuvat, metsien käytön tulee perustua aitoon moniarvoisuuteen. Uusi metsäkirja perustuu uuteen tutkimustietoon ja osoittaa monet vakiintuneet käsitykset puutteellisiksi. Teos kuuluu jokaisen metsätaloudesta, metsäluonnosta ja metsäpolitiikasta kiinnostuneen yleissivistykseen. Se soveltuu myös oppikirjaksi ja on kiinnostava tietopaketti jokaiselle metsässä kulkevalle. Teos sai vuonna 2007 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. ”Uuden metsäkirjan kirjoittajat näkevät metsän puilta ja avaavat ennen käymättömiä polkuja lukijan kulkea”, perustelee palkintolautakunta.”
Pehmeäkantinen;
Kunto K3 (K5=Uusi, K4=Erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=huono);
Saatavilla 1 kpl;
Painovuosi 2006;
Yli 50 € kokonaistilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Jos ostosten summa on alle 50 €, tilauksesta peritään 5 € postikulut.