Kuvaus
”Jatkosodan synty perustuu professori Mauno Jokipiin pitkäaikaisiin tutkimuksiin kotimaisissa ja ulkomaisissa arkistoissa. Saatu kuva on monin tavoin uusi, monipuolinen ja tasapainoinen. • Suomi oli korkealta johdettu maa, jonka ulkopolitiikasta määräsi pieni sotakabinetti koko hallituksen ja eduskunnan sijasta. • Saksa ei kyennyt varustautumisessa enempää auttamaan, koska se itsekin eli vasta pinnallisessa ’salamasotataloudessa’. • Heinrichsin Saksan-käynnillä tammikuussa 1941 vihjaistuun Barbarossa-hyökkäykseen suostuttiin Suomen johdossa, koska saksalaisten tietyöt Lapissa, tiedustelu Petsamossa ja operatiiviset varustelut Suomessa osoittivat offensiivin valmistelujen jatkuvan pitkin kevättä. • Suomen johdon ratkaiseva askel Saksan suuntaan tapahtui heinäkuussa 1941. Mannerheim ajoi asiaa jopa erolla uhaten. Paasikivi syrjäytettiin itse asiassa maaliskuussa. • Jatkosodan tärkein syy oli epäilemättä talvisota ja välirauhan aikana jatkunut painostus sodanuhkineen. • Kesäkuun puolivälistä lähtien Suomi piilotteli aluevesillään noin 40 alusta käsittävää saksalaislaivastoa, puoliksi Nauvosssa, puoliksi Porkkalassa. • Kuusi lentokenttää annettiin jo ennen sotaa saksalaisten käyttöön ja niiltä tehtiin tiedustelulentoja itärajan yli. • Ruotsi ja Englanti ’tiesivät kaiken’. Suomen sotaan joutumisessa oli sen omaakin osuutta.”
Kovakantinen;
Kunto K3 (K5=Uusi, K4=Erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=huono);
Saatavilla 1 kpl;
Painovuosi 1988;
Yli 50 € kokonaistilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Jos ostosten summa on alle 50 €, tilauksesta peritään 5 € postikulut.





