Kuvaus
”Traudl Junge oli 22-vuotias sihteeri ja haaveili tanssijattaren urasta, kun hän sai ”elämänsä tilaisuuden”. Adolf Hitler kutsui hänet työhaastatteluun. Traudl sai paikan ja toimi diktaattorin yksityissihteerinä joulukuusta 1942 huhtikuuhun 1945, jolloin Hitler teki itsemurhan. Hän kirjoitti puhtaaksi Führerin puheet, kirjeet, jopa hänen testamentinsakin. Nuori nainen oli yhtäkkiä joutunut natsien hallinnon keskukseen. Sodan jälkeen vuosina 1947-48 Traudl Junge kirjasi muistiin kokemuksensa tuolta ajalta Berghofin alppitalosta viimeiseen tukikohtaan, Berliinin bunkkeriin. Saamme välähdyksiä natsijohtajan arjesta ja yksityiselämästä, hänen tavoistaan ja luonteenpiirteistään. Sihteeri kuvaa esimiehensä hillityksi ja huomaavaiseksi, kaiken kaikkiaan sympaattiseksi ihmiseksi. Hänen saamansa kuva poikkeaa siis huomattavasti käsityksestä, joka Hitlerin persoonasta on yleisesti muodostunut. Jungen historiallisesesti arvokas dokumentti on julkaistu kokonaan vasta tässä kirjassa. Teoksen toimittaja Melissa Müller on myös laatinut siihen johdannon ja jälkisannan, jotka perustuvat keskusteluihin Jungen kanssa. Müller kertoo mm. miten oli mahdollista, että nuori nainen työskenteli miljoonia ihmisiä tuhoanneen miehen palveluksessa, ja millaisin miettein Junge suhtautui menneisyyteensä kirjan koostamishetkellä vuonna 2001. Syyllisyydentunteet ja tietoisuus nuoruuden hyväuskoisuudesta eivät koskaan jättäneet häntä rauhaan.”
Kovakantinen;
Kunto K3 (K5=Uusi, K4=Erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=huono);
Saatavilla 1 kpl;
Painovuosi 2004;
Yli 50 € kokonaistilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Jos ostosten summa on alle 50 €, tilauksesta peritään 5 € postikulut.





