Kuvaus
”Yrjö Kilpinen on saavuttanut tunnustetun aseman nimenomaan yksinlaulujen säveltäjänä. Hänen lied-tuotantonsa on erittäin laaja ja taiteelliselta arvoltaan merkittävä. Muutamat hänen lauluistaan ovat tulleet yleisesti suosituiksi, ja myös ulkomailla hänen teoksensa ovat herättäneet huomiota. Dosentti Tauno Karila on kirjoittanut ensimmäisen Yrjö Kilpisen elämäkerran. Tekijä kuului säveltäjän ystäväpiiriin ja otti elämäkerran kirjoitettavakseen akateemikko Kilpisen nimenomaisesta, kuolinvuoteellaan esittämästä toivomuksesta. Teos esittelee Kilpisen elämänkaaren pääpiirteet ja hänen säveltäjäkuvansa ääriviivat, hänen taiteellisen kehityksensä ja hänen elämäntyönsä. Erityistä huomiota kiinnitetään hänen ulkomaisen maineensa kehitykseen. Varsin avoimesti käsitellään Kilpisen suhteita kansallissosialistisen Saksan kulttuuripolitiikkaan ja sitä vastustusta, jota hän kotimaassaan – nimenomaan Heikki Klemetin taholta – sai osakseen. Teos sisältää runsaan valikoiman autenttista lähdeaineistoa: otteita Kilpisen saamista ja lähettämistä kirjeistä, katkelmia hänen antamistaan haastattelulausunnoista, pitämistään puheista ja sepittämistään sanomalehtikirjoituksista sekä näytteitä hänen sävellystensä arvosteluista samoin kuin siitä polemiikista, jonka hänen lied-tyylinsä Suomessa herätti. Kirjaan sisältyy mahdollisimman täydellinen luettelo Kilpisen tuotannosta.”
Kovakantinen;
Kunto K3 (K5=Uusi, K4=Erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=huono);
Saatavilla 1 kpl;
Painovuosi 1964;
Yli 50 € kokonaistilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Jos ostosten summa on alle 50 €, tilauksesta peritään 5 € postikulut.