Lampedusa, Giuseppe Tomasi di: Tiikerikissa

4,00 

1 varastossa

Kuvaus

”Giuseppe Tomasi di Lampedusa (1896-1957) oli italialainen ruhtinas, jonka jälkeenjäänyt romaani on herättänyt tavatonta huomiota kaikkialla maailmassa. Tiikerikissan tapahtumat on sijoitettu ruhtinaalliseen linnaan Sisiliaan ja ajankohta on Garibladin johtaman vapaustaistelun aika 1860-luvulla, jos kohta romaanin loppu esitetään 1900-luvulla. Sisilialainen ruhtinasperhe elää Garibaldin aiheuttaman kansallisen innostuksen omissa vaiheissaan, mutta joutuu uuden vuosisadan alkaessa näkemään koko sen yhteiskuntamuodon vähittäisen häviämisen, joka on muodostanut sen elämänympäristön. Ruhtinasperheen palatsi on kertomuksen keskuksena, mutta koko Palermon kaupunki pormestereineen, jesuiittoineen ja eri yhteiskuntaluokkin kuuluvine asukkaineen on kuvauksen kohteena. Kirjan ruhtinas on todella ollut olemassa. Hänen oikea nimensä oli Giulio Tomasi, kirjan tekijän isoisän isä. Historiallisen menneisyyden muistoista ja muista aineksista Giuseppe Tomasi, Palman herttua ja Lampedusan ruhtinas, kypsytti hitaasti, koko elämänsä ajan, ensimmäisen ja ainoan kirjansa. Teos löydettiin hänen jälkeenjääneistä papereistaan melkein sattumalta. Se herätti heti ilmestyttyään ihastuksen myrskyn – satatuhatta kappaletta myytiin lyhyessä ajassa – ja se sai 1959 Italian huomattavimman kirjallisen palkinnon Premio Stregan, joka vuosittain jaetaan taiteellisesti arvokkaimmaksi katsotulle proosateokselle. Tiikerikissa on modernin hengen elävöittämä sekä oman aikamme ongelmia selvittävä ja tutkiva romaani.”

Pehmeäkantinen;

Kunto K3 (K5=Uusi, K4=Erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=huono);

Saatavilla 1 kpl;

Painovuosi 1963;

Yli 50 € kokonaistilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Jos ostosten summa on alle 50 €, tilauksesta peritään 5 € postikulut.