Lampio, Teppo: Lännen riistamailta

5,00  5,00 

1 varastossa

Osastot: ,

Kuvaus

”Amerikan metsästysoloista on Suomessa tähän mennessä julkaistu vain mielikuvitukseen perustuvia intiaanitarinoita. Tämä teos sen sijaan kertoo, miten metsästys todellisuudessa on kehittynyt intiaanien valtakaudelta meidän päiviimme maassa, jolla nykyisin on varaa pitää 10 000 ammattiriistanhoitajaa ja maksaa 99 200 mk:n kuukausipalkkaa riistapoliisikoulusta ensimmäiseen toimeen astuvalle lainvalvojalle. Maisteri Teppo Lampio on tullut tutuksi kaikille maamme erämiehille toimiessaan 10 vuotta Suomen Riistanhoito-Säätiön tutkijana ja sittemmin Suomen Yleisen Metsästäjäliiton toiminnanjohtajana. Yli 50 000 km pituisella, vuoden kestäneellä kiertomatkalla 44 Amerikan osavaltiossa hän – Yhdysvaltain johtavien metsästysviranomaisten mukaan – sai tilaisuuden perehtyä metsästys- ja riistanhoitoasioihin yksityiskohtaisemmin kuin kukaan muu ulkomaalainen tähän mennessä. Kirjassaan maisteri Lampio kertoo helppotajuisen matkakuvauksen puitteissa vuoroin riistan elämästä ja hoidosta Yhdysvaltojen eri puolilla, vuoroin metsästysretkistä Uuden mantereen riistaparatiiseihin, joiden vertaisia ei puoli vuosisataa sitten ollut missään muualla koko maapallolla. Monet amerikkalaisten kokemukset soveltuvat meidänkin käyttöömme, toiset taas on tunnettava, jotta itse välttyisimme samanlaisilta virheiltä. ’Lännen riistamailta’ on mielenkiintoista ja opettavaista luettavaa kenelle tahansa luonnon ystävälle ja erämiehelle.”

Pehmeäkantinen;

Kunto K3 (K5=Uusi, K4=Erinomainen, K3=hyvä, K2=tyydyttävä, K1=huono);

Saatavilla 1 kpl;

Painovuosi 1955;

Yli 50 € kokonaistilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Jos ostosten summa on alle 50 €, tilauksesta peritään 5 € postikulut.