Kuvaus
Nationalismi on muovannut ja mullistanut maailmanpolitiikkaa 1800-luvulta alkaen. Sitä on pidetty niin kirosanana kuin toivon lähteenä, ja näin on nykyäänkin. Mutta itse kansallistunne on nationalismin aatetta vanhempi ilmiö, jota on esiintynyt yhtä kauan kuin järjestäytyneitä sivilisaatioitakin. Aate- ja kulttuurihistoriallisissa esseissään Mika Keränen tarkastelee, miten kansallistunne ja nationalismi ovat ilmenneet viiden länsimaisen kansakunnan – suomalaisten, saksalaisten, yhdysvaltalaisten, ranskalaisten ja brittien – keskuudessa.
Keränen selvittää, miten eri kansoille ominaiset perinteet ja erityiset historialliset olosuhteet ovat synnyttäneet toisistaan paljonkin poikkeavia nationalismin muotoja. Hän ravistelee monia totunnaisia käsityksiä ja nostaa esiin yllättäviä yksityiskohtia. Kansakunnan itseymmärryksen muodostavat niin voitot kuin tappiot, niin kunnian kuin häpeänkin hetket. Oman yksityiskohtaisen käsittelynsä saa myös musiikki, jossa abstrakti kansallistunne saa konkreettisen, vuosisatojenkin yli kuuluvan ilmenemismuodon.
Mika Keränen on Turussa asuva kääntäjä ja valtiotieteiden maisteri. Hän on suomentanut mm. August Strindbergin, Joseph de Maistren ja Jean Raspailin teoksia.
Pehmeäkantinen.
ISBN 978-952-7197-42-4
Yli 50 € kokonaistilaukset toimitetaan ilman postikuluja. Jos ostosten summa on alle 50 €, tilauksesta peritään 5 € postikulut.
ENNAKKOTILATTAVISSA, ALUSTAVA ILMESTYMISPÄIVÄ 11.11.2024.